E-postikortti Landshutista

Terkut Landshutista Ala-Baijerista! Vimoset opintohommat puristin kasaan viime yönä ja nyt alkaa lomamoodi ujosti tulla esiin. Kaksi päivää Landshutissa oloa takana ja olen jo ihan rakastunut! Altstadt on hyvin viehättävä. En tiedä vielä miten eloa täällä tarkalleen kuvailisi, saadaan syventäviä kokemuksia tänään lisää, kun lähdetään Jopin tädin kanssa lihakauppaan ja vihannestorille kuuluisaan Regensburgin kaupunkiin. Täti on aikamoinen kokki ja ihan kädestä pitäen olemme saaneet mahtavia ruuanlaittoneuvoja ja -vinkkejä. Kirjoittelen lisää kuulumisia viikonlopun aikana, huomenna lähdetään sukulaisille kylään Müncheniin. 

ROAD TRIP - Ilmapallo-ostoksilla Riva del Gardalla

Aamu Riva del Gardalla valkeni aikaisin, toisia meistä ois köllötyttänyt pidempäänkin... Aamiaisen jälkeen kerättiin taas kamppeemme. Olimme edellisenä iltana tehneet suunnitelman, että kiertelisimme Rivan kaduilla tutustuen paikkoihin päivän valossa ennen kuin Alppien lumihuiput taas kutsuisivat meitä. Pohjois-Italiassa oli kevät herkeimmillään, kirsikan kukkien huumaava tuoksu leijui joka puolella vetäen meikämimmiä puoleensa.

 

Rivassa on mielestäni upeaa kontrastia, mikä tuli edellisessäkin postauksessani ilmi; pimeässä et edes tiedä, millaiset miljoona vuosia vanhat kiviset vuoret ympäröivät järveä. Päivän valossa kaupunki näyttäytyy romanttisena ja rakennukset palmut pihallansa ovat kuin mistäkin entisaikojen rannikon resort-palatseista - paitsi että nyt ei olla meren rannalla, vaan 70 metriä sen pinnan yläpuolella Dolomiittien suojassa. Katseen lipuessa vuoren huipulta toiselle saattaa unohtaa olevansa kaupungissa, jos sulkee korvansa viereisen caffeterian terassin villisti höpöttövältä paikalliselta rouvajoukkiolta, jotka ovat tulleet yhdessä nauttimaan lasit kuohuvaa.

 

Vinkki! Kaupungin keskustassa järven äärellä sijaitsee Piazza 3 Novembre, joka toimittaa Rivan pääaukion virkaa. Sen laidalla töröttää Torre Apponale, kaupungin kellotorni, jonka huipulle pääsee maksamalla mukavalla kassarouvalle erittäin huokean 2€ sisäänpääsymaksun ja kiipeämällä noin 100 porrasta. Tornista aukeaa huikaisevan hienot näkymät kaupungin ylle ja järvelle etelään. Tämä on todellinen budjettimatkailijan helmi!

Jotain muutakin kuin upeita otoksia kameraan tarttui matkaamme Rivan aurinkoisilta kaduilta. Tällä kertaa meikämimmin ja Jopin eurot säilyivät lompakossa, mutta eräs reissuseurueemme jäsen koki jonkin sorttisen kulttuurielämyksen tai sisustuksellisen herätyksen kohdatessaan nämä Muranon lasista valmistetut ilmapallot erään putiikin katossa. En vielä tänä päivänäkään osaa selittää, mitä ostotilanteessa tarkaalleen tapahtui, mutta sanottakoon että kyseinen persoona ja Muranon lasi eivät ole ensimmäinen yhdistelmä, joka tulee mieleen. Mutta toisaalta taiteessa ja muotoilussa se onkin jutun hienous. Pallot pakattiin hyvin paperiin ja pahvilaatikoihin ja lähtivät mukaamme taittamaan matkaa Itävallan kautta Suomeen.

Lounastimme vielä Piazzale 3 Novembren nurkilla. Riva ylitti omat odotukseni ja hurmasi monimuotoisuudellaan ja silti kompaktilla koollaan. Tänne on päästävä uudelleen! Silloin ainakin haluan järvelle risteilemään kaupungista kaupunkiin, kiivetä kaupungin ylle kohoavalle vuorelle ja tsekata Santa Barbara Church. Old Ponale Road Path jäi myös kaivelemaan mieltä. Päivän yllärikortti oli kuitenkin pieni mutka matkassa ennen kuin Kian nokka suuntasi kohti Itävallan Tuxertalin laaksoa. Onko kukaan käynyt Parco Grotta Cascata Varonella?

ROAD TRIP - Riva del Garda BY NIGHT

Saavuimme myöhään maanantai-iltana Italian Riva del Gardalle, Gardajärven pohjoisimpaan kaupunkiin. Olimme kokeneet epäonnea yrittäessämme nähdä Sirmionen kaupungin, päättyvät pääsiäispyhät paluuruuhkineen koituivat kohtaloksemme. Gardajärven eteläpäässä sijaitseva Sirmione oli kirjaimellisesti tukossa. Noin 5 kilometrin päässä Sirmonen keskustasta luovutimme istuttuamme 40 minuuttia lähes paikallaan. Nousimme autosta ulos ja lähdimme jalan liikkeelle. Pienen matkan päässä olevasta turisti-infosta kerrottiin, että koko kaupungissa ei ole yhtään vapaata parkkipaikkaa, joten autovirta ohjattiin kaupungin keskustan porteilla kääntymään pois. Totesimme, että on parasta jättää Sirmione toiseen kertaan, meillä oli vielä matkaa ajettavana Rivaan noin 90km. Tästä matkasta ensimmäiset 60km oli silkkaa autojonoa Sirmionesta lähtevälle moottoritielle. Siis etelään päin kulkeville. Pohdittiin, että kuinkahan raakaa olisi ollut kertoa jonon päässä autossaan istuville, lopen kyllästyneen oloisille ihmisraukoille, että helpotusta ruuhkaan ei ole luvassa piiiiiitkään aikaan. Tai ehkä italialaiset ovat tottuneet tälläiseeen?

Saavuttuamme Rivaan kävimme tyylillemme uskolliseen tapaan heittämässä kamppeet nopeasti hieman kaupungin ulkopuolella sijainneeseen hotelliimme ja palasimme takaisin keskustaan. Pimeä oli laskeutunut jo Dolomiittien syleilyssä olevan kaupungin ylle ja saattoi vain kuvitella, minkälaisten lumihuippujen keskellä sitä saattoikaan seisoskella. En osannut päättää, julkaisenko nämä kuvat värillisinä vai mustavalkoisina, mutta nyt on molemmat esillä. Hope you enjoy!

Ilta oli lämmin, vaikka takki tulikin tarpeeseen. Ihastuin omalla pienellä saarellaan sijainneeseen Civico nello Rocca -museoon jo itse miljöön, mutta myös sen erityisen kiinnostavan valokuvanäyttelyn vuoksi, jota en kuitenkaan päässyt näkemään. Vinkki! Museossa on lokakuun loppuun saakka The Time and the Instant - Photographic Landscapes of the Lake Garda 1870-2000 -näyttely, joka tällä hetkellä kutkuttelee kyllä meikäläisen mieltä kovasti. Ehkäpä palaamme tänne kesällä?

 

Söimme illallista pienessä kulmaravintolassa ja seurasimme salaa erittäin tuskallisen oloisia treffejä naapuripöydässä. Ravintoloitsija oli mukava ja kävi tasaisin väliajoin silittämässä Mörköä ja juttelemassa sille mukavia. Ehkä Mörkö onkin salaa kielitaituri ja puhuu suomen lisäksi ruotsia, saksaa, englantia ja italiaa? Who knows... Tähän astisista reissukohteista Italia on ollut ehdottomasti koiraystävällisin maa eikä Rivan kaupungin väki ainakaan tätä mielikuvaa ole pahentanut. Yöllä hotellin sängyssä ennen unen tuloa pohdin, kuinka huikaisevat maisemat meitä odottaakaan päivän valossa. Se selviää seuraavassa postauksessa!

P.S Jos mieli ei malta ja on nähtävä Riva ja Gardajärvi päivänvalossa, kurkkaa blogien Tämä Matka, Mama Caffè, Reppumatka Italiaan ja Matka mielessä postaukset tästä Italian makeanveden helmestä!

Straight ahead Captain!

Tämä viikko alkanut tiiviisti opiskeluiden parissa, vielä pitäisi viimeiset puristukset saattaa loppuun ennen kuin lomakausi Suomessa pärähtää päälle. Meillä heittää kesän suunnitelmat jälleen kerran häränpyllyä, kun uusia yllättäviä työmahdollisuuksia tarjoutui. Katsotaan nyt, missä meidän jengi viettää heinäkuuta.

Suomessa kämpän remppahommat ovat alkaneet täydellä tohinalla. Ollaan mamman kanssa pidetty puhelin- ja skypekonferensseja niin kotoa kuin suoraan kaupoilta käsin. Sanotaanko, että on melko mielenkiintoista valita materiaaleja puhelimessa - saa nähdä miltä etä-rempattu koti näyttää. Onneksi mulla ja mammalla menee hyvin jutut yksiin. Epäilen välillä ettei meidän välisistä keskusteluista ja asioiden tarkoitusperistä saisi juuri kukaan ulkopuolinen mitään selkoa. Ylemmässä kuvassa katsaus asunnon eteistilaan ja osaan keittiötä. Vielä saa hetken odottaa, ennen kuin tuolla keitellään aamuisin kaurapuuroa. Alemassa kuvassa portaikon paikka olohuoneesta alakertaan.

Blogissa on puhaltaneet muutoksen, tai pikemminkin kehityksen tuulet. Uudet ABOUT- ja FOLLOW-sivut ovat löytäneet paikkansa yläpalkista, olkaa hyvä ja tutustukaa :) Kaikki ei ole suinkaan vielä tässä, jatkuvasti kehittyvät it-taitoni lupaavat blogiin muutoksia lisää myöhemminkin! Sivupalkkiin on ilmestynyt Instagram-ikkuna, jonka kanssa olen hieman joutunut tappelemaan ja se aina välillä häviääkin näkyvistä. Instagramissa meikäläistä voi seurata tunnuksella @idaloveslife. Jos sen näkyvyydessä tai toiminnassa on jotain häikkää niin heittäkää kommentilla. Olen käynyt myös lisäämässä blogini tuonne nyt niin kohistulle Blogipolulle. Sen käyttö on meikäläisellä vielä vähän hukassa, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa...

Tänään alkuillasta karautan Kialla Vienna International Airportille, jonna ihana ystäväni E laskeutuu. Hänen kanssaan suunnataan Wienin yöhön ja huomenna pörräillään kaupungilla. Itselläkin vielä niin monta paikkaa näkemättä tuosta historiallisesta kaupungista, toivottavasti nyt viisuviikonloppuna asia korjaantuu. Loput viisuvieraat noukitaan kyytiin huomisiltana ja viikonlopun suunnitelma on yksinkertaisesti vain pitää hauskaa. En niinkään välitä itse laulukilpailusta, mutta tuntuu mielenkiintoiselta päästä näkemään ne hulinat ihan livenä. Takavuosina Helsingin toimittaessa viisukaupungin virkaa onnistuin missamaan kyseiset bailut täysin. Ensi viikon alusta pyörähdetään E:n kanssa myös Salzkammergutin alueella ja torstaina lähdetäänkin jo Saksaan oman porukan kanssa. Jos jollain on vinkkejä Münchenin tai Landshutin lähistölle niin kertokaa ihmeessä :) Kaikki tiedonmuruset otetaan vastaan!

ROAD TRIP - Piran, part 2

Slovenian rannikon toiseksi eteläisin kaupunki Piran sijaitsee niemen kärjessä. Merta on siis melkein jokapuolella, paitsi idässä. Piranin satama on suojaisa ja sympaattinen, pieniä purjeveneitä ja jo hieman repsahtaneita kalastusaluksia. Isommat ja hienommat paatit löytyvät kaupunkien välissä olevan Hotel Bernardin satamasta. Kaupungin pohjoispuolelta bongasimme pärskivästä aallokosta muutaman urhean surffarin. Vaikka kuinka sydämeni pumppaa suolavettä, ei minua saisi millään veteen sellaisessa kelissä.

Piran ei ole iso, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö siellä voisi eksyttää itseänsä kapeille kujille. Nautiskelin herkullista kahvia jonkin pienen aukion, aluksi suljetulta vaikuttaneessa kahvilassa.

Piranin pienimmästä kaupasta mamma osti mielettömän kauniit astiat kotiinviemisiksi. Sisäinen, mutta pitkään jo matalaa profiilia pitänyt materialisti-minäni huusi kateuttaan, mutta lompakko pysyi visusti kiinni. Jännä, kuinka jotkin tavat ovatkin niin tiukkaan pinttyneet; olen nykyisin melko hillitty hankintojeni kanssa, olen oppinut arvostamaan tilaa ja tunnetta siitä, että tiedän missä mitäkin on jo kuinka paljon. Ennen asiat oli päinvastoin; kirppisrohmu-Ida tunki kaapit täyteen kaikkea kaunista ja kiiltävää kuin mikäkin harakka konsanaan ja jemmaili kamoja jos jonnekkin. Etenkin astiat ovat heikko kohtani. En sanoisi olevani aivan vielä perillä tämän less is more-aatteeni kanssa, mutta matkalla ollaan jo.
 

 

Piraniin on helppo ihastua. Pilvisestä päivästä huolimatta kaupunki näyttäytyi upeana kukkaloistossaan ja pastellin sävyisissä taloissaan. Pääsiäissunnuntai oli saanut ihmiset ulos kodeistaan ja terassit olivatkin lähes täynnä. Kevät oli jo pitkällä.

 

“Some beautiful paths can't be discovered without getting lost.”
- Erol Ozan

ROAD TRIP - Piran, part 1

Sunnuntainen aamu avatui melkoisen kevättuulen pyöritellessä hiuksia, mutta skumppa-aamiaisen jälkeen se ei paljoa haitannut, ainakaan meikämimmiä. Olimme päättäneet kävellä Portorožista Piraniin rantaviivaa myöten. Matka ei ollut tosiaan pitkä, keskustojen väli on noin 3,5km. Kävelimme rantakatua, joka kulkee aivan merta myöten.

Jonkinnäköisen henkisen kasvun on meidän kahden lisäksi täällä kokenut selkeästi tuo nelijalkainen. Hän on hankkinut itselleen käytöstavat tai vaihtoehtoisesti jonkin lisäkappaleen aivoihinsa. Tai ehkä hän on eurooppalaistunut? Muuttunut tahdikkaaksi maailmankansalaiseksi Suomijuntin sijaan? Kaikken meidän yllätykseksi herra köpötteli coolisti matkassamme koko päivän ilman remmiä. Tietenkin poislukien autoteiden läheisyydessä liikkumiset - niin paljon en tuohon kaiffariin luota. Eniveis, ihme on tapahtunut 4.5 vuoden jälkeen!

Tarttuuko koskaan kellään muulla taskuihin jotain, mitä ei pitäisi? Meikäläinen voi myöntää, että on mulla ja Vappu Pimiällä on jotain yhteistä. Toiset tuo sitruunoita ja toiset kiviä. Itse kuulun jälkimmäiseen jengiin. Tämän vuoden puolelta on Suomeen tuotavana jo parikin murikkaa.

Piranista aikamoisen reissaajan vinkkipaketin on kirjoittanut Pöndekengissä -blogin Mira, jos olet menossa kaupunkiin niin lue tämä. Tuolloin itselle ei tullut edes mieleen katsoa suloisten kahviloiden, herkullisten ruoka-annoksien tai kapeiden, salaperäisten kujien nimiä. Olin niin haltioitunut merestä, sen tuoksusta ja tuulesta. Moni varmaan ihmettelee miten sitä voi noin kiintynyt johonkin vellovaan veteen. Meikäläiselle se vain on niin paljon.

Kesän reissusuunnitelmia ja vinkkivonkausta

Phuuh! Saavuin eilen parin päivän yllätys-minilomalta Prahasta. Viime aikoina on kiirettä pitänyt ja blogin luonnoskansio pursuaa uusia kirjoituksia joita pyrin nyt pukkaamaan ulos. Välillä puskee pieni hiki pintaan kun ajattelee että road tripin kirjoitukset ja kaikki on vielä tekemättä. Ansku BCN-matkablogissa tästä asiasta myös kirjoitti viime kuun puolella ja en voi kun vain samaistua. Seuraavia reissuja pukkaa jo päälle ensi viikolla!

Saadaan viisuvieraita, joiden kanssa on tarkoitus lähteä katsomaan Wienin hulinoita. Yksi viisuvieraista viipyy hippasen pidempään, hänen kanssaan on aikomus tehdä minitutkimusretki, mahdollisesti Salzkammergutin alueelle. Heti näiden häppeninkien perään hypätään Jopin ja Mörön kanssa autoon ja lähdetään kruisailemaan kohti Münchenia, tai siis pikemminkin sen ohi. Landshut sijaitsee Münchenista katsottuna koillisessa. Siellä on tarkoitus tavata Jopin puolen sukua ja tutustua paikkoihin sekä Müncheniin. Tämän jälkeen homma menee haaveiluiksi, mutta toivoisin, että Landshutista voisimme ajaa osittain Deutsche Alpenstrassea takaisin kotiin päin. Saa nähdä miten aika riittää!

Kesäkuun alkupuolella meidän ystävät lentää tänne Wieniin ja sen jälkeen lähdetään autolla kiertelemään Itävaltaa ja Sloveniaa; käydään katsomassa mopojuttuja Erzbergissä, upeaksi kehuttua Grüner Seetä sekä Slovenian puolelle Bled- ja Bohinj-järviä. Tiemme eroavat todennäköisesti Ljubljanassa, josta he jatkavat matkaansa etelään ja me länteen. Pohjois-Italian, ainakin Bolzanon kautta palaamme takaisin Itävaltaan ja kiertelemme katsomassa paikkoja. Googlessa on pyöritellyt nyt hieman reissukarttaa, mutta kesken on vielä kaikki.

Tämän jälkeen pääsemmekin viimeiselle tiedossa olevalle reissulle eli kotimatkalle! Startti on kesäkuun viimeinen päivä. Nyt se suurin kysymys on, että mitä kautta ajellaan takaisin Suomeen? Kaikki vinkit ja tipit ovat lämpimästi tervetulleita. Meidän vaihtoehdot näillä näkymin ovat
a) Tsekki-Puola-Liettua-Latvia-Eesti-Suomi
b) Tsekki-Saksa-Tanska-Ruotsi-Suomi
Mitä mieltä olette? Kumpikin meitä houkuttaa ja varmasti nähtävää riittää molemmilla reiteillä.

Tänne Kremsiin on tullut mielestäni kesä. Myös Mörkö on samaa mieltä ja herran "pikkuserkut" tuntuvatkin asuttavan jo koko kämppäämme! Nyt sai serkut kyytiä ulkona. Miten tuon kokoisesta kaverista voikin lähteä niin paljon karvaa?!

Herrat ja yleisö.... Mammaaaa!

... Näillä sanoin ihana 6-vuotias pikkuserkkuni viime kesänä tuppasi mökillä esittelemään kaikki tyypit kaikille, oli tuttuja tai ei. "Hyvät naiset ja herrat" onkin jo vähän kulunut kuulutus. Mutta kuka se tämä mamma on? Pikkuserkulleni mamma tarkoittaa hänen isoäitiään, mutta meidän perheessä äiti on mamma. Tai ainakin silloin kun kaikki on hyvin tai kun oikein haluaa nätisti pyytää jotain. Esimerkiksi autoa lainaan tai koiralle hoitajaa. "Äiti"-sanaa käytän kun puhun mammasta ulkopuolisille tai saatan ehkä aikuismaisiin tapoihin kuuluvasti marista jostain tai vähän käskeäkin; "Äitiiiii, nyt kyllä lähdet mun kanssa lenkille!".

Mamman kanssa ollaan tunnettu 9397 päivää. Ensitapaaminen tapahtui Porvoon aluesairaalan synnytysosastolla lähes vuorokauden urheilusuorituksen jälkeen. Myöhemmin porukat pykäs mulle vielä kaksi veljeä. Vuosien varrella mamma ja meikä ollaan kasvettu erillään yksiin. 16-vuotiaana muutin pois kotoa. Ei siksi, että jotenkin erityisen rankka teini-ikä olisi vaivannut, vaan koska opiskelut eri paikkakunnalla kutsui ja mamma luotti muhun niin että antoi mennä. Tässä kymmenen vuoden aikana on meidän kummankin osoitteet muuttuneet pariin kertaan ja elämä on vienyt, niin kuin sen kuuluukin. Sen takia onkin aika hulppeaa, että ensi syksystä alkaen ollaan naapureita!

Mamma on kova mimmi painamaan duunia ja me lapsetkin ollaan jo pienestä pitäen saatu kokea kaikennäköisiä kesäleirejä ja -duuneja mamman omassa firmassa. Muksuna kaikkien meidän lempparihomma taisi olla karkkipurkkeihin uusien etikettien liimaaminen. Nimittäin jos ne meni vinoon eikä mamman tarkka silmä päästänyt purkkia seulasta läpi, sai pitää purkin ja syödä sisällön itse. Ei taidettu olla kovin hyviä kesätyöntekijöitä...

 

Hommat on vuosien mittaan muuttuneet ja firman kesäleirit on vaihtuneet vähän erilaisiin; tässä me ollaan mamman kanssa Turussa hommissa. Kuten kuvasta näkyy, siis ihan tappavan tylsä toimistopäivä käynnissä!

Silloin kun mamma tekee töitä, se tekee töitä. Kello käy, autot liikkuu ja ihmiset liikkuu. Joku tarvitsee pöytäliinoja Tuusulassa, uusi ostoskeskus avataan Lappeenrannassa ja sitten pitäisikin jo yksi kuorma-auto olla Rovaniemellä. Huhhuh. Onneksi mamma osaa myös relaa! Mamma tahtoo yleensä lomaltaan a) aurinkoa ja b) halpaa kaljaa. Vuosien saatossa ollaan mamman kanssa lomailtu yhteensä 13 eri maassa.  

  

Toissa vuonna viettiin mamman kanssa keväällä kaksistaan pitkää viikonloppua Tartossa. Lähdettiin matkaa helluntaitorstaina ja koettiin aikamoinen luontopommi kun oltiin päästy lautalla Tallinnaan ja Jeepin kyydissä jatkettiin kohti Tartoa. Suomi oli tuolloin vasta jollain epämääräisellä esikevään asteella, kun taas lahden toisella puolella puut sekä nurtsi vihersi ja farkut hiosti. Muistan vieläkin kun saavuimme illalla Tartoon ja elohopea oli kivunnut jo +24 asteeseen. Kävimme heittämässä kamppeet hotellihuoneeseen ja suunnistimme lähimmälle terassille nälkäisinä. Istuessamme alas päälle lävähti mitä upein ukkonen. Siinä me sitten istuttiin ja ihmeteltiin sitä varjon alla. 

 

Muutama vuosi sitten veljeni asusteli Sveitsissä. Sitä lähdettiin porukalla moikkaamaan. Tietty piti vähän päästä mäkeen myös. Vuokra-autolla köröteltiin Zürichista Zermattin vuoristokylään. Tai siis köröteltiin niin pitkälle kuin pääsi. Zermattissa ei nimittäin ole yksityisautoilua ollenkaan, vaan siellä liikutaan pienien sähköautojen avulla. Itse kylään pääsee junalla, oma auto jätetään juna-asemalle parkkiin. 

 

Näyttääkö kuvassa takana oleva vuori tutulle? Sen kyllä pitäisi jokaiselle herkkusuulle kilkuttaa kelloja, kyseinen kukkula eli Matterhorn (a. 4478m) on kuvattu Toblerone-suklaan pakkaukseen.

Kesällä 2013 oltiin koko poppoo mamman luona syömässä. Ruokailun jälkeen mamma pyysi meidät omat kakaransa sivummalle. Kerettiin kaikki jo parissa sekunnissa kelaamaan mitä hirveämpiä vaihtoehtoja uutisista... Mamma näki meidän kaikkien odottavat ilmeet ja virnistäen kysyi, että huvittaisko meitä lähteä hänen kanssaan lomalle. Eikä ihan mille tahansa lomalle, vaan reppureissuun. Siinä ei montaa soraääntä kuulunut. Seuraavina viikkoina lentoja selattiin ahkeraan, mammalla oli duunien kannalta melko tiukka rako johon loman voisi istuttaa. Sitten yksi ilta Momondo näytti meille vihreää valoa ja niin me varattiin lennot Sri Lankalle. Tammikuussa seistiin seitsemän henkeä rinkat selässä Helsinki-Vantaalla. Sitä ennen mamma haettiin duunikeikalta keskustasta. Tammikuu kului letkeästi Intian valtameren rannoilla.

 

  

 

Kesäisin mamman löytää useimmiten mökiltä. Siellä mamman lempipuuhaa on veneily, torilla kalapihvien syöminen ja myös vähän kaikki pihapuuhat, vaikka se julkisesti väittääkin niitä inhoavansa. 

 

Tämä sunnuntai on ensimmäinen äitienpäivä kun me ei vietetä sitä yhdessä. Enkä mene mummille. Ne ovat olleet meidän perheen äitienpäiväperinteet. Tämä äitienpäivä on erilainen, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Vuoden päästä aion kokata äidille mitä herkullisinta aamiaista ja sen jälkeen ajetaan yhdessä mummille kylään.

Ihanaa äitienpäivää kaikille! Muistakaa jokainen mammaa, ne ovat ainoita laatuaan! Ja te, keillä niitä on kaksi, you lucky bastards!