25.4.2015

ROAD TRIP - Ski-Status Maintenance

Aamu koitti Cortinassa aikaisin. Mörön kanssa totuttuun tapaan paineltiin aamulenkille ennen brekua. Alhaalta käsin katsottuna oli hyvin vaikeaa arvella, millanen varustus riittäisi päiväksi ylös huipuille. Itse kaupunki sijaitsee hieman yli 1200 metrin korkeudessa ja laskuja lasketaan melko tarkalleen 700 metriä ylempänä. Sää oli pilvinen ja Dolomiti Superskin rinnekamerat ja säätiedotus kertoi tilanteen pysyvän melko samanlaisena läpi päivän.

Respan herrasmiehen kanssa sovimme, että huonettamme ei siistitä päivän aikana koiran hermojen takaamiseksi. Hän kilauttikin siinä samalla sekunnilla siivojalle ja ilmoitti asian. Mörkö on helppo reissukaveri; voi jättää huoletta huoneeseen luun ja lelun kanssa päiväksi ja tulla takaisin tietäen, että kaverilla on kaikki kunnossa ja päivä on sujunut leppoisasti sängyllä pötkötellen, ihan niinkuin kaikkina muinakin arkipäivinä kun me käymme töissä. Varuiksi kuitenkin olemme päättäneet, että koiraa on parempi olla häiritsemättä päivän aikana, eihän meillä kotonakaan muut tyypit käy "kesken päivää". Tosin joskus kun on itse tullutkin vaikka kesken työpäivää kotiin, on saattanut Mörön löytää vielä sängyssä vetävän sikeitä. Näillä kerroilla kaveri on aina ollut niin hämmentynyt, ettei osaa oikein tulla moikkaamaankaan ja yleensä hän jatkaakin uniaan hetken kuluttua.

Aamiaisen jälkeen lähdimme hotellin suksihuoneen kautta kohti lippukauppaa ja cable caria, jonka kyydissä nousimme ylös vuorelle. Kyydissä olessa maisemat olivat melkoisen huikeat ja tässä vähän nolona on pakko myöntää, ettei korkeat paikat vaijerin varassa roikkuen ole meikämimmille helpoimmasta päästä.

 Kuva lainattu täältä.

Ensimmäisestä laskupäivästä ei juuri ole kuvia (tiedän tiedän, asiaan on tulossa muutos road tripin edetessä täällä blogissa :-D), koska en halunnut ottaa reppua ekalle päivälle selkään ja ajattelin pärjääväni puhelimen kameralla. Olisihan sillä tosiaan pärjännyt, mutta jotenkin aina laiskotti se hanskojen riisuminen ja luurin kaivaminen takin uumenista. Ekan laskupäivän rinnekartta näytti tältä. Laskimme aamupäivän Falorian alueella.

Kartta lainattu täältä.

TATTATADATATTAA! Allaoleva kuva on ainoa foto rinteiltä koko ekalta laskupäivältä - ja siinäkin on vähä turhan vakava fiilis! Kuten kuvasta näkyy, paljoa ei aurinko tuona päivänä paistanut.


Päätettiin lähteä lounastamaan Cristallon puolelle. Laskimme Faloriasta vuorten väliseen solaan, josta pääsi tuolihissein parilla vaihdolla toiselle puolelle ylös saakka. Cristallon puolella korkein huippu on Son Forca - Forcella Staunies, jonka päällä on muistomerkki ja näköalapaikka. Tuonne emme kuitenkaan valitettavasti päässeet, koska kahden hengen tuolihissi (suoraan helvetistä... no, 1980-luvulta vähintään) vei tuonne vain puoliväliin, rinteen yläosa oli jostain syystä suljettu. Oikeasti, puristin kaikilla käsivoimillani sen onnettoman kanahäkin ja aurinkotuolin risteytystä muistuttavaa kapistusta, kun kiikuin sen varassa varmasti yli 30 metrin korkeudessa "lempeän" vuoristotuulen hivellessä poskiani. Never again, never.

Rinne sieltä alas oli mustista mustin, tai siltä se ainakin tuntui. Selvisimme kaikki elossa alas, toiset tosin hieman osumaa ottaneena. Jopilla taitaa olla vieläkin muistot oikeassa kankussa. Tällä rinteellä meikämimmikin nöyrtyi kun kaaduin - paikoiltani. Forcella Stauniesista laskimme viimein jo hyvin myöhäiselle lounaalle. Koskaan ei oo ranut maistuneet niin hyvältä.
Suihkailtiin vielä iltapäivä rinteitä eestaas Cristallon puolella. Mäet olivat hyvässä kunnossa ja pituutta laskuille riitti oikein mukavasti. Rinnekartassa näkyvä Mietresin laskualue oli jo suljettu tältä kaudelta, joten sinne ei ollut asiaa.

Vuokrakamoihin oltiin todella tyytyväisiä. Mulla oli allani muistaakseni Atomicit, jotka olivat huomattavasti pidemmät kuin omat Headin sukseni Suomessa ja kääntyvyyttäkin löytyi aivan eri tavalla. Aluksi jännäsi niillä päästellä menemään, mutta jälkikäteen olen ollut ehdottoman tyytyväinen tähän kokeiluun. Alkutotuttelun jälkeen lasku lähti sujumaan ja olo oli paljon tasapainoisempi ja luottavaisempi. Ensi talvena lähtee omat sukset kyllä vaihtoon, tiedän nyt mitä tilalle haluan! Jopikin oli erittäin tyytyväinen omiin sivakoihinsa. Onni oli siis hyvä vuokraamotyöntekijä.

Otettiin ensimmäinen päivä aika iisisti - tai niin kuvittelin. Uskottelin itselleni vain laskevani rauhallisesti, ettei voimat ehdy mihinkään. Mutta samaan aikaan takaraivossani koputteli joku salakavalasti viestittäen, että ehkä otan vähän liiankin rennosti..? Voiko laskutaidot taantua?
Hotellille päästessä päivän muu saldo näytti seuraavalta:
4 kpl loppuunkulutettuja jalkoja
2 kpl rakkoja
2 kpl ihmiskropan riekaletta
1 kpl hyvin levänneitä koiria


Siis todella hyvin levänneitä... Kompromissi-aatteella mamma kävi hakemassa kulmakaupasta muutamat palauttavat, sitten ajettiin koko porukka kaupungin itälaidalle, josta oli hyvät näkymät päivän laskupaikkoihin ja tilaa Mörön puuhastella omiaan.






Laskettelustatukseni ei ole kovin aktiivinen.Voiko sanoa harrastavansa laskettelua jos mäkeen ei ehdi kuin kerran kahdessa vuodessa? Ja silloinkin vain ulkomaille? Suomen rinteissä ei enää tule juuri käytyä, toisin kuin about 10 vuotta sitten (ai jestas kun kuulostaa pahalta!).Toisaalta mietin myös, että Suomessa laskeminen on niin erilaista; Alpeilla et tarvitse kuin muutaman nousun päivässä, koska parhaimmillaan lasket useamman kilometrin yhdellä vedolla ylös. Vaikka kuinka nousisit leveysasteilla napapiirin yläpuolelle, ei se rinteen pituus vaan millään yllä samoille leveleille. Vai onko niin, että itse laskumestalla ole niinkään merkitystä - kunhan saa vain lunta suksen alle ja vauhtia? Sen fiiliksen?

It's hard to give tips to skiers if I don't know how they ski, but I think that the most important thing in skiing is you have fun. If you are having fun, then everything else will come easy to you. -Lindsay Vonn


36 kommenttia:

  1. Löysin tän blogin jokin aika sitten, kun kommentoit omaan blogiini. Tää on ihan huippu, kommentointi aina vaan jää kun lukee puhelimella. Tsemppaan nyt. ;)

    Mä oon alamäkiurheilija henkeen ja vereen ja rakastan lautailua. Laskin joskus kilpaa suksilla mutta sitten meni sukset narikkaan ja lauta tuli elämään. Se on ihan parasta se. Lennettiin Dolomitien yli pari viikkoa sitten ja huh kun siellä oli kauniit maisemat! Olisi kiva piipahtaa joskus ihan maan pinnallakin laudan kanssa siellä ja nauttia rinteistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Lena! Olen ns. newbie tässä skenessä ja ylipäätänsä koko blogihommassa; tuntuu että se mitä itsestä saa ulos on vielä lapsen kengissä, mutta suunta on ylöspäin! :) Vau, kilpalasku on kyllä hurjaa touhua, kunpa itselläkin olisi joskus rohkeutta päästellä sellaista vauhtia. Ei auta kun lähteä reenaamaan, alppimaisemissa sitä kyllä kelpaa tehdä!

      Poista
  2. Ihan mielettömiä maisemia teillä siellä, Dolomiiteilla on tullut käytyä vain koskimelomassa mutta laskuhommat kiinnostaisivat kyllä. Jotenkin olen vaan tullut laiskaksi hiihtoreissuille lähtemisen kanssa kun täällä Norjassakin riittää laskettavaa, vaikka lähinnä tulee koluttua kotikylämme ja lähistön pikkurinteitä.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kyllä totisesti laskuille riitti pituutta; itse nautin eniten juuri pitkistä ja iiseistä laskuista. DolomitiSuperSki-passilla saa mukavasti sompailtua eri laskurinteitä ja -kyliä, jos haluaa vaihdella maisemia aktiivisesti. Norjassa ei ole tullut vielä laskettua, mutta kuuluu ehdottomaan must do-listaani! Onnistuuko siellä päin laskeminen missään ympärivuotisesti?

      Poista
  3. Meidän olisi tarkoitus kulkea tuota kautta kesälomalle suunnitellulla road tripillä! Täytyy muutenkin selailla tätä sun blogia taaksepäin, jos vaikka löytyisi hyviä vinkkejä noille kulmille... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen melko alussa tämän road trip-postauspurkaukseni kanssa, joten lisätietoja luvassa! Ja meilläkin olisi hinkua palata kesäksi suurinpiirtein samoihin maisemiin Via Ferrata-reiteille. Huomasin blogisi infosta, että asut Porvoossa. Terveisiä vaan niille nurkille, meidänkin Suomi-koti löytyy sieltä :)

      Poista
  4. Ihanan kuuloinen seikkailu teillä ja vielä koiran kanssa! Mä haluaisin Dolomiiteille myös, mutta ennemin kesäaikaan vaeltamaan. Olen ehkä enemmän sellaista after ski tyyppiä :D Ja road trippejä on suunnitteilla meidänkin hauvavauvan kanssa joskus tulevaisuudessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meilläkin jäi kaivelemaan se trekkaus Dolomiittien huomassa, ostettiin Cortinasta kirjakin jossa erilaisia ja eritasoisia reittejä Pohjois-Italian alueelle. Jopila polttelee jo Via Ferrata-reitit kesäksi mielessä ja nyt vaikuttaa vakavasti siltä, että en itseäni siitä liemestä enää onnistu pelastamaan. Koiran kanssa ollaan nyt reissattu 8 maassa ja täytyy Italialle nostaa hattua - paras maa lemmikin kanssa! Monesti tuntuu, että Mörkö on mieluisampi asiakas kuin me itse :-D

      Poista
  5. Tuosta, kun sanoit, ettei lasketteluharrastuksenne ole kovin aktiivinen. No ei ole itselläkään, mutta muutaman kerran on tullut kokeiltua. Hiihtokoulun kautta. Hupaisaa oli joskus Zell am Seen hiihtokoulussa kun ryhmää jaettiin kahteen osaan sillä perusteella, että osaako aurata suksilla vai ei. Oltiin luultu, että toki kaikki osaavat! Mutta esimerkiksi Lähi-idästä tulleet eivät osanneet ja sitten hiihdonopettajat pysäyttivät ne pienen testikumpareen alla ottamalla heidät vastaan! Jotain sentään kait kaikki suomalaiset tapaavat oppia jo lapsena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan tästä juuri keskusteltu perheeni kanssa paljon. Olen samaa mieltä, suomalaiset osaavat kyllä laskea mielestäni keskimääräistä paremmin. Hiihtokoulut varmasti jakavat porukkaa, en tiedä onko se suomessa yleistä? Itse olen oppinut äitini treenaamana. Täällä Itävallassa sain päiväkodissa työskennellessäni huomata, että muksut menevät jo aikaisin hiihtokouluun, siis jo 2-3 vuotiaina! Toisaalta en nyt kyllä osaa sanoa, koska olen itse oppinut laskemaan? Taitaa olla että meitä vietiin jo Rukan lastenrinteesen kun jalat vain alla piti. Tämän pääsiäisloman jälkeen olen itsekkin alkanut haaveilemaan hiihtokoulusta, haluaisin nimittäin oppia laskemaan rohkeamman ja "tyylipuhtaammin". Ehkäpä joskus...

      Poista
  6. Ekaa kertaa eksyin tähän blogiin ja Wuhuu mitkä maisemat! Uskon kyllä, että sekä teillä että Möröllä on ollut hauska päivä. Kovasti tekisi itsekin mieli noihin maisemiin ja mikäs sen mahtavampaa, jos saisi nuo karvaiset perheenjäsenet mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wuhuu maisemille täältäkin! Niitä voisi tuijottaa yhden päivän aina lisää :) Annikalle jo kirjoitinkin, että Italia yllätti meidät täysin super-lemmikkiystävällisenä maana; vahva suositus karvaturrien kanssa matkaamiseen!

      Poista
  7. Vuoret <3. Dolomiiteillä ei ole tullut vielä koskaan käytyä, mutta Pyreneitä on koluttu monta vuotta ja nyt pääsiäisenä kävimme pitkästä aikaa erittäin tutussa Chamonix'ssa. Huonon sään takia minä kermape*se jätin mäet väliin, mutta puoli perhettä kävi rinteessä. Enemmän itse viihdyn vuorilla kesällä, mutta kyllähän tuo alamäkikin kivaa on, hyvällä säällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaa, nyt täytyy myöntää ettet ole ainoa lajiasi; road tripin loppuvaiheilla Hintertuxissa meikäläinenkin skippasi vikan laskupäivän ja päivystin naama aurinkoon päin rinneravintolassa :-D Eikä muakaan kyllä ihan joka lähdöllä mäkeen saa mutta olosuhteiden ollessa suotuisat on mukava mennä. Minä taas en ole koskaan käynyt Raskan vuoristossa mutta legendaaristen laskupaikkojen perässä sinnekkin on tietty päästävä!

      Poista
  8. Minäkin ensimmäistä kertaa täällä, mutta en varmastikaan viimeistä! Hyvä postaus ja ihana koira! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihihii Mörkö ja sen emäntä kiittää ja tervetuloa uudelleen! :)

      Poista
  9. Maisemat! ja mikä söpöliini koira siellä olikaan, ihana! :) Minäkin ensimmäistä kertaa blogissasi :)
    Ja hah, minun edellisestä laskettelusta onkin aikaa pieni valovuosi. Pitäisköhän sitäkin joskus vielä kokeilla... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä aina sukselle kokeilemaan taipuu, ja jos ei taivu niin after skistä löytyy ainakin paikkoja ;) Olen kurkaillut kuviasi Instagramissa; vau vau vau! Vähän eri maisemat kuin täällä.

      Poista
  10. Täälläkin yksi laskettelua kerran kahdessa vuodessa harrastava! :D Mut hei, ei se määrä vaan se laatu..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit naulankantaan Meri; se laatu! :D

      Poista
  11. Teillä on ainakin maailman söpöin Mörkö siellä matkaseurana! :) Ja komeata maisemaa pilvin pimein. Olen syksyllä tulossa miehen kanssa saksa-itävältä-italia akselille reissaamaan ja en malttaisi odottaa noita upeita vuoristoseutuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit, Mörkö on kovin charmantti kaveri :) Kuulostaa hyviltä suunnitelmalta, täälläpäin Eurooppaa riittää paljon nähtävää! Ja noita vuoria, ne on tosiaan aina yhtä tyrmääviä...

      Poista
  12. Vuoret kiinnostaa aina mutta Dolomiitit ei ole itelle niinkään tuttuja. Voisin joskus käväistä! Toi koira sen sijaan näyttää tosi tutulta, mutta se johtuu varmaan siitä että meillä on aikanaan ollu noita perheessä jopa 4. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä! 4! Huhuh, meillä on ollut ihan tarpeeksi tekemistä tässä yhdessä. Nyt kun herralla on tullut hieman ikää lisää niin alkaa löytyä malttia... Tai sitten se on jotain sääliä hihnan toisessa päässä roikkuvaa kohtaan :D Dolomiiteille vahva suositus!

      Poista
  13. No nythän täällä tulee ihan ikävä lunta ja laskettelua kun näitä kuvia katsoo! Voi että, ihania kuvia ja hauvakin on ihan supersöpö. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kameran käytön opettelu ja aivojen asentaminen kameramoodiin on vielä hakusessa - toivottavasti joskus pääsen vielä samoihin kuvaussfääreihin kun teidän blogissa :)

      Poista
  14. Voi vuffe, miten se onkin soma <3 Mulla on hirmuinen hauvakuume, mutta tällä reissummäärällä ei vaan taida hauvailu onnistua, möh! Ja ei hassumpi mesta laskettelulle tuo, joskus laskettelin enemmänkin, mutta onpa viimeisestä rinnekerrasta kuitenkin jo kertynyt varmaan kuutisen vuotta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koira on mukava reissukaveri, mutta tosin myös rajoittava sellainen. Ei olla Mörkön kanssa (vielä ainakaan) lentäen reissattu ja kyllä sitä monesti miettii, minkälaisiin maihin koiran kanssa lähtee.
      Pientä päättelyä käyttäen voitaneen todeta, että ei tosiaan se määrä vaan laatu :D Joten kukin saa pitää itseään laskettelijana - laskukerroista huolimatta!

      Poista
  15. Mä oon kokeillut suksilla laskemista kerran ala-asteen luokkaretkellä ja lautailua kerran parikymppisenä työpaikan virkistysreissulla, mutta ei ollut oikein mun juttu. Talvella ulkoilu ei ylipäätään ole mun juttu, mutta kyllä mä noissa maisemissa voisin antaa mäenlaskulle uuden mahdollisuuden :). Siihen päälle vielä pieni after ski niin mitä ettei :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla Italiassa oli mielestäni monikin ottanut kertanousun cable carilla ylös ja viihtyi vain ylhäällä rinnekahvilassa maisemia ihastellen ja aurinkoa ottaen. Ei yhtään huonompaa talviurheilua sekään :) Itse harrastan välillä myös samaa.

      Poista
  16. Ihana koiruus :) Upeita maisemia kyllä! Laskettelu on vaan niin mageeta touhua. Sitä tulee vaan tehtyä liian harvoin nykyisin. Käydään kerran vuodessa Alpeilla laskemassa ja se on kyllä ihan parasta aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillähän menee sitten tuo laskumäärä aika yksiin :) Nyt kun ollaan täällä niin tekisi mieluusti käydä enemmänkin; toi mun reissukaverini selaa koko ajan lumitilanteita jäätiköillä...

      Poista
  17. Upeita maisemia! Löysin nyt ekaa kertaa blogiisi, pitääkin tutustua muihinkin postauksiisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vain, niin kirjoittaja kuin blogikin kehittyy ja kasvaa koko ajan, toivottavasti parempaan suuntaan :)

      Poista
  18. Upeita maisemia! Ja en kestä kuin huippua, että reissaatte koiran kanssa. Awww <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meillä on ollut alusta asti periaatteena, että kaveria jätetä. Joskus tietenkin on reissuja joihin Mörkö ei voi lähteä messiin mutta olen jälkikäteen huomannut etttä mulla on ollut alusta asti hyvin keskieurooppalainen ajatus koiran kanssa liikkumisesta, oletuksena se että mahdollisimman moneen paikkaan mennään yhdessä ja mitään ei "pelätä" (paitsi avoportaita, mutta tämä ei ollut Mörön puolelta neuvoteltavissa). Suomessa koiran kanssa liikkuessa on jotenkin aina hieman "anteeksipyytelevä olo", mutta täällä ei semmoisia tarvitse pohtia :)

      Poista

The stage is yours!