Lauantai alkoi aamulla sängyssä loikoillen, josta pikkuhiljaa noustiin ylös ja aamiaisen jälkeen käveltiin kaupungille nauttimaan auringosta ja tuoreesta, vastajauhetusta kahvista.
Jotenkin vahingossa, hupsista vaan, osuttiin taas sen ihanan kaupan edustalle, jossa niitä söpöjä munia oli. Söppänöitä ne oli edelleen, mutta lompakko (ja Jopi) ei näyttänyt vihreää valoa. Juotiin sumpit Hagmannsin terassilla. Landstrassella liikkui paljon porukkaa ja oli rentouttavaa katsella ihmisvilinää. Kahvin jälkeen harhailtiin sivukujia pitkin kaupunginpuistoon. Sen laitamilta bongattiin upea vanha Vespa.
Kotiin tullessa lämpötila oli noussut jo +17 lämpöasteeseen ja aurinko helotti täydeltä taivaalta. Ohjelmassa olisi ollut seuraavaksi tylsempääkin tylsempi ruokakauppareissu, mutta yhteistuumin päätettiin siirtää se myöhemmäksi. Jopi fiksaili fillarinsa renkaita, Mörkö viihdytti itseään armaalla pallollansa ja meikämimmi nautti vain tyhjänpanttina olemista.
Luulen että nukahdin aurinkoon, koska havahduin jostain hyvin syvältä siihen, että vuokraemäntämme Waltraud oli saapunut paikalle. Hän kertoi tuoneensa kilpikonnat taas puutarhaan ja kertoi laittaneensa portin konnien aitaukseen eteen, jotta Mörkökin saa ulkoilla pihalla vapaana ja konnat säilyvät turvassa varmasti. Taustana tälle siis tarina siitä, kun viime kesänä etsimme asuntoa täältä Kremsistä ja Jopin sähköpostitellessa Waltraudin kanssa asunnon vuokrauksesta, hän kertoi, ettei lemmikit eivät ole ongelma, kunhan ne eivät syö kilpikonnia. Asiaa ei sen enempää viestissä avattu ja vastasimme vain koiramme olevan koulutettu ja ystävällinen. Jäimme kuitenkin ihmettelemään asiaa. Vasta paljon myöhemmin selvisi, että Waltraudilla on kolme kilpparia, jotka keväästä syksyyn asustelevat ulkona puutarhassa ja talvet horrostavat kellarissa. Vanhin Waltraudin konnista on yli 70 vuotias, kaksi muut viiskymppisiä.
Kävin Waltraudin kanssa katsomassa otuksia ja kierreltiin puutarhassa. Waltraud näytti, missä kasvaa mitäkin yrttejä, saamme kuulemme käyttää niitä vapaasti. Olen huomannut kevään tulon myötä että olohuoneen ikkunan alla kasvava puska on rosmariinia, josta lähtee nyt jo huumaava tuoksu. Se kantautuu välillä sisään saakka ikkunoiden ollessa auki.
Lauantaina oli Waltraudin kanssa tullut puheeksi myös laakson toisella puolella olevan luostarin (eli linnan, mikään niin pramea ja massiivinen rakennus ei voi olla luostari mun mittakaavallani) Stift Göttweigin pääsiäismarkkinat. Luostari (LINNA) näkyy meille kotiin, se seisoo Dunkelsteinerwaldin kukkuloilla ja näyttää kaukaa katsottuna kuin olisi Disney-piirretyistä. Sunnuntaiksi oli luvattu huonompaa säätä ja pohdittiin jo lauantai-iltana, että ehkä mentäisiin käymään siellä jos muutakaan ei keksitä. Olemme kuitenkin myös päättäneet ankarasta talouskurimuksesta myöhemmän yhteisen hyvän vuoksi. Lomaan saakka. Sitten saa bailata. Ja hömpötellä. Ja ihan vähän tuhlata. Ristiriidan vuoksi emme jääneet pohtimaan asiaa enempää.
Sunnuntaina aamulla oven takaa löytyi Waltraudin jättämä lappunen, joka ohjeisti lukemaan meiliä. Tuo ihana eläkeläisnainen oli meille naputellut viestin, jossa oli kaikki vinkit luostariin (LINNAAN) tutustumiseen. Meilistä selvisi, että luostarin (LINNAN) museoon ja galleriaan oli ilmainen sisäänpääsy markkinoiden vuoksi. Tämä sinetöi päätöksen; aamulenkin jälkeen ajeltiin kohti Stift Göttwigiä. Ajomatka kesti noin 15 minuuttia.
Koska sää ei todellakaan suosinut ja luostarin (LINNAN) pihalta avatuva upea maisema Wachaun laaksoon peittyi harmaaseen uutuun, ei ulkotiloissa ollut niin nähtävää. Kieltäydyn tässä kohtaa enempää kirjoittamasta itse Stift Göttweigistä reissukohteena, koska olen vakaasti päättänyt palata tuonne uudelleen parempana ajankohtana, jolloin säät ja fiilikset ovat kohdallaan. Luostari (LINNA) on todella käymisen arvoinen kohde jo 900 vuoden historiansa, mielettömien näköalojensa, upean ja suuren miljöönsä, mutta myös viininviljelyksen ja maistiaisten vuoksi. Parempia kuvaussäitä siis odotellen!
Luostarin (LINNAN) etuosassa oli esillä Julie Kreuzspieglin teoksia Wachaun alueelta.
Ihasteltiin maalauksia ja myös upeasti restauroitua tilaa. Siirryimme tästä markkina-alueelle, joka oli huonon sään vuoksi siirretty sisätiloihin. Valitettavasti markkina-alueella oli kuvauskielto. Yhden kuvan onnistuin kuitenkin salaa räpsäisemään ja se julkaistava ihan vain jo kapinan nimissä :-D
Tarjolla oli käsitöitä ja pääsiäiskoristeita joka lähtöön, liha- ja kalatuotteista, kastanjapestosta ja -öljystä, saippuaa ja ihonhoitotuotteita, viinejä, liköörejä, you name it.
Markkinoilta tarttui mukaan pari tuliasjuttua (oops!). Tämän jälkeen siirryttiin ulkotiloihin. Yllärinä meille tuli, että Wachaun laakso kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Asiasta kertova pytinki oli pystytetty oikeutetusti keskelle luostarin (LINNAN) pihaa. Kävimme myös tsekkaamassa nopeasti sisäpihalla olleen kirkon.
Kirkosta siirryttiin luostarin (LINNAN) museoon, jonka katossa komeilee koko mestan ylpeyden aihe; Paul Trogerin kattofresko vuodelta 1739. Teos sijaitsee valtavassa isossa ja valoisassa portaikossa. Lukuisten peilien avulla maalausta voi ihastella useista kuvakulmista.
Itse museo oli pienehkö, muutaman salin kokoinen ja ei sisällöltään niin meitä kiehtova, mutta jumankauta ne tilat! Liihottelin pitkin käytäviä kuvitellen olevani Downton Abbeyssä ja luulen että Jopi sai tarpeeksi mun horinoista kun hän kävi saleja läpi ihan omaan tahtiinsa. Museossa oli melko vähän porukkaa, joten rauhassa sai kiertää ja tutustua kohteisiin. Luonnollisesti siellä oli kuvauskielto, jota luonnollisesti uhmasin. Salaa. Vähän. Pikkasen.
Lopuksi käytiin vielä luostarin (LINNAN) ravintolassa kahvilla, olisi olleet upeat maisemat jos olisi nähnyt jotain. Niin kuin jo aikasemmin totesin, revanssin aika koittaa myöhemmin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
The stage is yours!