20.3.2015

Sweet Sweet Friday

Ihana perjantai toi taas mukanaan viikonlopun! 




Eilen mulle sattui töissä jotain, en siis tiedä mitä, mutta noin tuntia ennen työajan päättymistä alkoi rannetta jomottamaan ja kiertoliike aiheutti irvistystä. Ilta meni hankalasti kotona tuskaillen ja yö se vasta ärsyttävä olikin. Uneksin siitä, että koko käden olisi voinut irroittaa ja laittaa vaikka naulakkoon yöksi. Aamulla reippaana likkana ennen töihin lähtöä kaivoin auton takakontin ea-laukusta sideharson ja näppärästi tein pienen tukipaketin. Ei oo turhaan partiossa käyty!

Duunit sujui välillä tuskastellen, mutta onnekseni tänään askartelin red groupilaisten, eli isojen lasten kanssa pääsiäismunia ja ne piti musta niin hyvää huolta :-) Sain paljon lohdutushaleja ja -kampauksia. Kyllä, lohdutuskampauksia. Niiden vaikutusta ei suvaitse epäillä! Lounaalla ihana työkaveri toi ison mukin kahvia ja oli muutenkin jotenkin letkeä tunnelma päivän mittaan. Aamupäivästä juhlimme morning circlen aikaan huomista Bahá'í New Yearia lauluilla ja itsetehdyillä kekseillä. Päivän puheita siivitti tietenkin auringonpimennys, joita muksut kävivät katsomassa parin muun teacherin kanssa vuorollaan asianmukaisilla suojavarusteilla. Oma jengini, eli pienet blue gropilaiset seurasivat tapahtumaa ikkunan alle asetetun peilin avulla, joka heijasti kattoon auringon valopilkkuna, josta sitten itse h-hetken aikana näkyi vain valokehä. 

Kotiin ajelin Spotifyta luukuttaen ja auringon helottaessa. Käsi oli jo aika turpeessa kun pääsin himaan, päätin ottaa sideharson pois (vapauttaen itseni tietenkin samalla tiskivuorosta ja kaikesta muustakin rannetta rasittavasta). Nyt näin myöhemmin totesin, että ihan hyvä juttu; ranne on parempi kuin vuorokausi sitten.




Jopilla oli iltaluento, joten päätin lähteä kaupungille ihan itsekseni (lue: itsekseni Mörön kanssa) hömpöttelemään. 








Saatoin Jopin kampukselle ja kävelin siitä alas parisataa metriä pääkadulle, jossa mukavan keväisesti ihmiset jo nautiskelivat terassilla skumppaa ja viinejä. Mullakin tuli jano. Käväisin Bipassa ostamassa vähän täydennysjuttuja nesessääriin. Kassalla oli mitä ihanin myyjä, tajusi hyvin nopeasti, ettei meikäläinen ollut kärryillä ollenkaan kun ostosumman jälkeen hän alkoi höpisemään muita juttuja. Hän kysyi, että opiskelenko Kremsissä (täällä se on aina ensimmäinen kysymys jos ei puhu saksaa) ja mistä tuo ihana koira on (eli puhuuko se saksaa). Se on jotenkin aina niin ilahduttavaa, kun täällä koiran voi ottaa miltei joka paikkaan mukaan, eikä kukaan koskaan edes kahta kertaa ihmetellen. Mahtavaa on myös se, että täällä ei haittaa, vaikka jumiuttaa koko kaupan yhden ainoan kassan jutustellessaan myyjän kanssa kaikenlaista - takanani jonossa seissyt nainen liittyi keskusteluun ja lopulta höpisimmekin melkein kymmenisen minuuttia Kremsistä ja matkustelusta lemmikkien kanssa. Poistuin liikkeestä supasuuren hymyn kanssa.

Mulla oli edelleen jano. Viinijano. Päätin käpsytellä päätietä pitkin toisen kerran tällä viikolla Ulrichin terassille. Siellä on ulkona lämppärit ja wifi. 




Matkalla Ultsille vastaan tuli mitä söpöimpiä pääsiäismunia, ei todellakaan siis kyllä niin upeita, mitä itse aiemmin vääntelin akryyli- ja kultamaaleilla tyhjäksi puhallettuihin kananmuniin tikun nokassa :-D




Sain pöydän juuri passelisti lämpölampun alta ja Möröllekin oli tilaa pötkötellä. Tilasin viinin ja pystytin mun take away officen. Hoitelin pari oppariin liittyvää meiliä ja sitten oli mainio tilaisuus upota matkablogien maailmaan (seriously - haluun joka paikkaan nyt heti, mieluiten pitäisi olla jo ja kaikissa tietty samaan aikaan). Ja juu, noi Applen näppikset tulee nykyään tuollaisina aalto-muotoiltuna, allekirjoittaneen holtittomalla käyttäytymisellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa...

Viihdyin tuossa lähes pari tuntia, kunnes Mörkö nosti pään pois mun nilkalta ja vilu alkoi hiipimään jaloista ylöspäin. Lompsittiin kotia ja nyt rannetta varoen näpyttelen tätä. Viikonlopuksi on (ylläriylläri) luvattu hyvää säätä, joten anything goes! 
-Ida



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

The stage is yours!